Treenattiin taas Isokankaalla. Tirppana sai treenata melkein ensimmäisenä ja etsiä kaksi maalia, joista toinen pienesti liikkuva ja toinen pötköttävä. Liikkuminen ei aiheuttanut mitään ongelmia, ilmaisi ihan yhtä reippaasti kuin aina muulloinkin. Pötköttävän maalin paikallistaminen oli jostain syystä todella vaikeaa, vaikka tuulikin ihan kivasti. Ilmaisu oli siinäkin kyllä tosi hyvä ja reipas. Viime kerralla ilmennyt enpäs tulekaan ihan sinun luokse asti kertomaan-toiminta oli ainakin toistaiseksi unohtunut. Ykkösnamit jäivät molemmilla syömättä kun on äiskän luo niin kiire. Hyvä näin, ketju alkaa ilmeisesti pikku hiljaa hahmottua.

Naava sai 300 metrisen, kaksituntisen jäljen viidellä esineellä. Se meni tosi hienosti! Naava on ihan itse alkanut haukkua esineille (ja myös nakkoa niitä raivoisasti ilmaan ja olenpa muutaman tapporavistuksenkin nähnyt, mutta sehän on melkein sivuseikka...kröhöm...) ja ilmaisee ne kyllä melko varmasti. Nyt kaikki esineet nousivat hienosti. Kauheaa kyytiä se meni ja olisi mennyt lujempaakin jos en minä olisi ollut liinan päässä taakkana. Saisi vanhentaa noita jälkiä, mutta kun aika on rajallista ja kukaan ei tahdo yöhön asti metsässä notkua.

Joka tapauksessa molempien koirien työskentely sai hymyn huulilleni ja mielen hyväksi. Tirppa kuvittelee olevansa maailman suurin etsintäkoira ja pomppii metsässä kuin mikäkin kauris. Eli liitelee ilmassa etutassut sirosti koukistettuna ja takajalat suoraksi ojennettuna. Nenä on tietenkin hajujen varalta kohti taivasta. Kaikkeen tähän yhdistettynä tietenkin suuren suuri innokkuus, se vaan on niiiiiiiiin hassu. Naava ajoi jälkensä niin onnellisena (Naavasta on helppo lukea jäljestääkö se vai ei, koska sen häntä heiluu koko ajan kun se on jäljellä) ja varmasti, että tuntui taas, ettei sen kanssa tehty työ ole mennyt hukkaan. Kyllä se vain osaa.

Pitäisi muistaa laittaa tänne suhteellisen epäonnistuneita potretteja Poitsun luona vierailusta, kunhan kerkeäisin ja ennen kaikkea muistaisin.