Lauantaiaamuna kello viisi soi kello ja meidän iloinen joukkomme lähti ajelemaan kohti Seinäjokea. Kahvin voimalla siitäkin selvittiin. Kerrankin minua jännitti näyttelyyn meno, Tirpan kanssa on taidettu kerran harjoitella kehässä kulkemista ja sitäkin omalla pihalla, saatikka että sitä olisi kovin monesti vieraat kopeloineet. Hyvin se kuitenkin meni. Nimenomaan hyvin. Tuloksena siis H. Rimppana taisi vaan olla liian rimppana. Oli sillä myös liian isot korvat ja kun niitä hampaitakin puuttuu...vaan eipä sillä ole mitään väliä. Arvostelussa luki, että esiintyy erinomaisesti ja erinomainen luonne ja sehän on tärkeintä. Harjoittelija-tuomari antoi Nilalle oikein suukon, mietin vain itsekseni, että onneksi se oli Nila eikä Naava, joka ei olisi kyllä pätkääkään pitänyt ruotsalaisten (?) vieraiden miesten suukoista.
Nyt olen sitten ihan hyvillä mielin lähdössä Messariin. Nilan kanssa on helppo matkustaa ja olla tuollaisissa paikoissa, vaikka kyllähän sillä aluksi pelotti ihan hirveästi kun Seinäjoelle saavuttiin. Äkkiä se kuitenkin meni ohi. Kehän jälkeen päästiin vielä moikkaamaan velipoikia Zippiä ja Velhoa, Nila ei ihan täysillä poikien touhuissa ollut mukana, taisi siinä vaiheessa olla jo niin väsynytkin. Lähinnä se oli vakuuttunut, että veljet suunnittelet siskon murhaa, ainakin kiljunnasta päätellen.
Metka-kaunotar sentään oli tuomarin mieleen. SERT, ROP ja saiko se sitten CACIB:inkin. EI hullummin vuoden ikäiseltä neitokaiselta!
Eipä tuo näyttelykärpänen edelleenkään puraissut. Minua vaan alkaa vituttamaan se tungos ja odottaminen. Mutta nyt haluttaa ihan hirveästi treenata tokoa. Onhan se sekin jotain.
Sitten kuvia. Sonjan tai siis Jannen (menikö nimi oikein?) ottamia.
Tirppa säikähti pöydällä jotain, tässä sen näkeekin kun alkaa selkä köyristyä
Tuo HÄNTÄ!
Kommentit