Pitkän, pitkän treenitauon jälkeen ollaan taas aktivoiduttu, ainakin vähäksi aikaa. Naava sai ansaitsemansa (?) kesäloman ja ohjaajakin mietintäaikaa. Lokakuun alusta lähtien asuinpaikkakunta muuttuu, joten voipi olla, että etsintähommat jäävät tauolle kun meistä tulee autottomiakin.

Olimme kuitenkin 20.8 treenaamassa ryhmäkatselmukseen lähtevällä porukalla ja otin Naavalla aika perustreenin loman jälkeen. Kolme maalimiestä pienehköllä alueella, lähinnä ilmaisua siis testailin. Menivät kerrassaan hyvin ja koira oli vielä normaaliakin innokkaampi. Loma taisi siis olla ihan hyvä juttu. Yllätyin itsekin positiivisesti, koska ajattelin, että kaipa nyt jotain käynnistysmisvaikeuksia ainakin.

Seuraavana päivänä sitten oman treeniporukan kanssa jäljennostoja perinteiseen malliin paitsi mitat oli 50m, 75m ja 100m. Esine päässä purkin kera ja ikää oli puolitoistatuntia. Eka meni yllätyksettömästi häseltämiseksi, kun N sai langan päästä kiinni niin alkoi sujua. Tokaa ja kolmatta voi sanoa jo ihan järjestämiseksi, joskin vimpan esineesta sai sitten lopussa ilmavainun.  Hyvä fiilis jäi kuitenkin päällimmäiseksi.

Sitten siihen SUUREEN juttuun eli ihka ensimmäiseen ryhmäkatselmukseen, joka tapahtui Espoon suunnassa. Paljon paljon oppi ihminenkin, mutta kun en jaksa kaikkea kirjoittaa niin kirjoitan Naavan osuudesta. Ihan ensimmäinen rasti Naavalle oli lenkkeillä ihmisten suunnistaessa (pakko brassailla, oululaiset sai eniten rasteja kerättyä). Tokaksi päästiin sitten ihan etsimään asti. Kaikki etsinnät tapahtuivat taajamassa ja tämäkin moottoritien ja toisen vilkasliikenteisen tien vieressä. Etsittävänä oli moottoritien reunus, toisen tien reunus vitikko, halli ja sen ympärys. Koiran oli oltava liinassa enimmän aikaa ja allekirjoittaneen kärsivällisyys oli siellä vitikossa koetuksella.
Sain jälleen kerran ruoskia itseäni asiasta luota koiraasi. Kun ei haissut mikään, me vaan rymyttiin niitä puskia. Sitten tajuttiin kuitenkin, että rakennuksethan ne piti ekana tarkistaa. Naava merkkasi jo hallin pihalla hienosti, että täällä on. Kun avasin oven ja näin koiran käytöksen olin jo 99% varma, että täällä on joku. Niinhän siellä olikin. Nenna sitten löysi henkilön. En tiedä olisiko Naava tarkentunut jos olisi saanut tehdä kauemmin töitä. Henkilö oli seinän ja reunan välissä ja haju nousi ilmeisen ylös, koska pikkugöötti pomppi suola ja hiekkakasojen päällä närkästyneenä.

Toisena rastina oli sitten ihan perustaajamaetsintää. Ihan ensimmäisenä tarkistettiin koirien hallittavuus ja meidän koirat olivat erinomaisesti hallinassa. Sitten itse etsintään. Piti tarkistaa tien ja junaradan välinen kaistale. Taas yhdistelmä vitikko+liina=vitutusta. Selvisin kuitenkin kunnialla. Taas myöskin tarkistettiin ihan liian tiuhaan, enkä luottanut Naavan nenään. Lyde oli toisella puolen hommissa ja Nade oli välillä sitä mieltä, että sinne jos mentäisiin, mutta teki kyllä hommansa ihan asiallisesti.  Henkilö löytyi sitten viemäri putkesta eikä alueella sitten muuta ollutkaan. Koira siis toimi vallan loistavasti, ohjaaja vaan sekoili vähän.

Kaiken kaikkiaan Espoon reissusta jäi tosi hyvä maku suuhun. Vaikka ajoittainen hulluus koiraani vaivaakin, on se oikeasti ihan tervepäinen ja helppo otus. Kun se vaan saa olla minun mukana se seuraa mihin vain ja tekee aika lailla mitä pyydän. Kahdeksan tunnin automatka, mökkielämä kolmen muun koiran kanssa, junamatkustus ja minun armoton töppäily ei onnistu tappamaan Naavalta halua tehdä töitä. Muutenkin vahvistui vain se käsitys, että tuon pienen otuksen kanssa on mukava matkustaa, tehdä hommia ja ylipäätänsä vain jakaa elämänsä. Minun pieni marsuapina. (Ja tämän yritämme muistaa kun N seuraavan kerran ryntää räkyttämään naapurin mummolle)