Nyt korkattiin ihan oikeasti treenisyksy kun käytiin ikioman pelastuskoiraryhmän treeneissä ihan ekaa kertaa. Siis ekaa kertaa tämän uuden ryhmän kanssa kun meillä tehtiin taas uusjako, kaikki ihmiset oli kyllä tuttuja. Nila sai taas vaihteen vuoksi harjoitella ilmaisua kertaa kaksi. Pääsi samat kaksi etsimään vielä metsästäkin ja viimeisellä hoksasi ihan itse juosta takaisin hakemaan mammaa-ilman kutsua! Olen iloinen. Tuntuu, että tuolle herkkispehmostelijalle kertova ilmaisu sopii kuin nenä päähän. Odotan vain sitä, milloin saan itse muodostettu kertomistilanteen niin painostavaksi/ahdistavaksi, että alkaa surullisen kuuluisa pitkin metsiä haahuilu. Olen henkisesti valmistautunut siihen, että se on edessä, tein mitä tein.

Naavallakin hakua. Muistin siinä kesken treenin, että oikeastihan meidän piti jäljestää koko kesä. Ensi viikolla sitten aloitetaa se. Tänään kuitenkin kolme omituista maalimiestä. Yksi höpötti, toinen liikkui ja kolmas kehui Naavaa hirveästi heti kun sen tuli sinne. Ei mitään ongelmia! Ehkä hiukan tomerampaa komentavaa haukkua, mutta ilmaisussa ei kyllä ongelmia. Minun ihanat pikku pelastajagöötit :).