Naavan vuoro tehdä isompi etsintä. Tehtäväksi saatiin reilu alue, olisiko ollut joku 500mX300m, kadonneena oli noin kolmekymppinen nainen. Tiina lähti perään suunnistajaksi. Tuulta ei tietystikään ollut ollenkaan, joten lähdettiin siksakkaamaan aluetta. Naava teki perinteiset alkuspurtit, jonka jälkeen huomasi, ettei täällä vissiin mikään haise ja alkoi popsimaan mustikoita ja puolukoita. Alkupuoli alueesta oli tyhjä, jonka kyllä Naden käytöksestä näki. Raahusti välillä perässä jopa niin, että meinasin hermostua, minähän en siis tiennyt, että se puoli alueesta on puhdasta, fiksuna ihmisenä olisin tietenkin koiran käytöksestä sen voinut päätellä.
Alueen loppupuolella Naava sitten piristyi huomattavasti ja löytyi vauhtia tassuihin. Nosti jäljen ja ajoi sitä esineelle, jonka muuten ilmaisi tosi hienosti. Lopuksi löydettiin vielä alueen ulkopuolelta se opiskelijakin. Jälki oli kyllä Raijan tekemä, mutta opiskelija osoittautui Maisaksi. Ilmaisu vaihtui sitten haukuksi, en tiedä jäikö esineeltä päälle kun sille haukkua paukutti, myös väsymys ja turhaumus saavat Naavan haukkumaan enemmän. voisi omasta mielestään jättää kertomatta aina silloin tällöin. Otin sitten vielä yhden ilmaisun ihan vain korjatakseni asian, eihän sekään täydellisesti mennyt, mutta jotenkin kuitenkin. Ne tyypit kyllä ilmaistaan tavalla tai toisella, mutta kun kokeessa pitäisi olla vaan se yksi tapa.
Kaiken kaikkiaan olen kyllä tyytyväinen. Tykkään Naavan tavasta työskennellä, jos ei haise se pysyy suht lähellä, mutta jos haisee se irtoaa kauaskin ja tekee tosissaan töitä, että hajun alkuperä löytyy. Ihana mammuttigööttini!

Tirppa jatkaa samaa rataa tuulen nopeiden ilmaisujensa kanssa. Nyt on hoteinta hottia sitten se, ettei malttaisi tulla ihan minun luo hakemaan namia vaan käy vaan edessäni kääntymässä. Teki tämän useamman kerran. Tulee kyllä uudelleen, mutta kun ei vaan malttaisi. Lisäksi ykkösnamit jää nykyään välillä syömättä. Kun ei vaan ehdi. Ihailtavaa tässä pienessä tarmon pesässä on (varsinkin kun ikä otetaan huomioon) se, kuinka hyvin se on hanskassa. Juoksee kuin päätön kana pitkin metsiä, mutta tulee kyllä aina heti luokseni kun pyydän, eikä haistattele (siis ainakaan vielä) niin kuin ainaskin yksi toinen göötti teki tuossa iässä. Maaleja oli nyt sitten makaava, seisova ja pikkuisen liikkuva.

Tirppa pääsi vielä illalla Japun ja minun kanssa juoksulenkille kun luulin, että se pursuaa tarmoa noin pienen treenin jälkeen. Juu ei, perässä sai raahata, ainakin jos eteenpäin juostiin. Nurtsilla irti olisi kyllä rallannut.