Eilen illalla retkeiltiin Jatan, Juhan ja tyttöjen kanssa näköalatornille paistamaan makkaraa. Uskaltauduin jopa kipuamaan torniin, vaikka jalat tärisivätkin koko matkan ja sydän oli kurkussa. Näköalatornilta matkattiin lintutornille, jossa koirilla oli erityisen kivaa erityisherkkujen kimpussa. Minulla on ollut kova luotto Naavaan, ettei se syö ihmisten jätöksiä, mutta nytpä sekin luotto hävisi. Molemmat neidit taisivat herkutella oikein antaumuksella ja kotiin tullessa autossa haisi paaaaska. Nadella jäi vielä sitä itseään hampaiden väliin kiinni ja se imeskeli ja nuoleskeli herkkuaan aika pitkä aikaan. Ihanaa omistaa koiria! Myöskin taas kerran aloin miettimään miksei ihmiset voi mennä hieman kauemmaksi siitä polulta/pitkospuilta. Ehkä metsällä sitten on laksatiivisia vaikutuksia, eikä vaan voi pidätellä yhtään.
Ai niin ja nähtiinhän me telkkiä ja joutsenia. Niin ja kuultiin teeriä.

Laitetaanpa sitten kuva todistusaineeksi, että oikeasti kävin siellä tornissa. Maisemat olisi ollut huisit jos niistä olisi pystynyt nauttimaan.


Eikä YHTÄÄN pelota vaikka otsa onkin kurtussa...


Kaunis Kemijärvi


Hullut koirat! Ihan varmasti suoraan Hopeanuolesta.


Tänään sitten käytiin Kemijärven supertokoissa Tirpan kanssa palloilemassa ja huomasin taas, että on se vaan mielenkiintoinen tapaus. Jossain aivojen perukoilla kai elättelen ajatusta, että saattaahan se oppia itsekseenkin kaikki tokokiemurat, mutta ei se taida ihan niin olla. Katsekontakti on ihan hallussa, joskin häiriössä se ei ole kovin pitkäkestoinen, mutta tarjotaan sitä uudelleen, onneksi. Ei Nilan kanssa muuten mitään, mutta en vaan ole tottunut koiraan, joka rakastaa toisia koiria IHAN hirveästi ja hinkuu vaan niiden luo. Naava lähinnä pelkää vieraita koiria ja käy korkeintaan räyhäämässä niille, Rolle on aina ollut aika välinpitämätön. Vaan Nila voi Nila, se menee onnesta kippuralle jo pelkästä toisen koiran näkemisestä. Kirjaimellisesti. Yritä siinä sitten syöttää nameja ja tehdä itsesi kivaksi. Tästäkin elättelen toiveita, että se menee ihan myötä ohi, sitten kun se ei ole enää niin pentu eikä tarvitse mielistellä. Saa nähdä. Kiitos jollekin, että tuo pentu on sentään ahne, ainakin minulla on jotain, mitä niillä toisilla koirilla ei ole. Tässäpä sitä nyt on työttömällä aikaa kesällä treenata. Kunhan saisi nuo pääsykokeet ensi alta pois.

Tässä on nyt sitten kasvattaja-Elinalle SEISOMISKUVA! ;) Vapaastihan se seisoo, mutta aika hyvin minun taidoilla.




Tämä on Tirpan perusasento. Istutaan pää kallellaan ja kieli ulkona. Ehkä ei fiksu, mutta ah niin söpö.


Ja minun kalju kaunotar vielä.