Kaksi hännällistä gööttiä sai vieraakseen Neiti Töpölän aka Karkin

 

Matkustettiin sitten kolmen koiran voimin Kemijärvelle. Tyttöjen yhteiselo on sujunut hyvin, ollaan ulkoiltu ja levätty, loma kun on. Tänään ulkoilimme sitten kahden tytön ja kuuden koiran voimin kun lähdettiin metsään Lauran, Väiskin ja Miinan kanssa. Minulla niitä koiria sitten oli neljä kun gööttien lisäksi Rollepappa pääsi mukaan. ONNEKSI vain yhtä koiraa tarvitsi pitää hihnassa. Hiukkasen vaadittiin kärsivällisyyttä neljän hihnan ja koiran kanssa tuossa pikku pätkällä ennen kuin metsään päästiin. Minulla oli kamera ja otin kuviakin.

 

Koko koirakattaus nameja kyttäämässä. Ei me mitään roturasisteja olla, mutta pystykorva sen olla pitää!

Tirpalla ei ole päätä eikä Naavalla kuin yksi jalka. Kun laittaa koirat yhteen niin ihan hyvin liikkuvat.

Karkin mielestä tapahtui jotain huolestuttavan epäilyttävää ja sille piti sanoa wufwufwuuuf ja pomppia vielä tehostukseksi.

Tirpalla on tuumaustauko.

Naden epilepsiakohtaus vol miljuuna

Tirpallakin tuntuu olevan taipumusta siihen. Naava yrittää elvyttää siskoaan.

Ja jopa Karsulla!

 

Omalla pihalla parhaat painihetket.

 

Meidän pikkulikka ei osaa seisoa sievästi jos sitä noin niin kuin yritetään. Eli tässä nyt on ihmeellinen köyryselkäkuva Saanan ottamana. Ei sillä oikeasti ole noin pyöreä selkä.

 

 

Ja sitten edestäpäin.

 

 

Niinhän siinä sitten jotenkin kumman lailla meidän Rovaniemen missikisareissussa kävi, että kotiintuomisina oli SERT ja ROP. Ei turha reissu alkuunkaan siis. Allekirjoittanut oli niin varma hieman huonommista tuloksista, että lupasi tarjota matkaseuralaiselleen eli Jatalle ravintolassa ruoan, kuohuviiniä ja kakkua mikäli jotain niin ihmeellistä kuin serti saataisiin. Nyt niistä lupauksista on lunastettu kaikki paitsi se kakku. Mustikkapiirakkaa kyllä tarjosin.

Tirpukka esiintyi kauniisti ja oli tohkeissaan. OIkeastaan kummallisen tohkeissaan koko päivän, oikeastaan kiukkuinen, pörisi ja murisi vain kaikille tykö tuleville. Ei alkuunkaan Tirpan tapaista. Iltapäivällä kyllä sitten liehiteltiinkin kaikkia oikein olan takaa. Kehä meni hyvin, varsinkin kun ottaa huomioon, ettei me juurikaan ole harjoiteltu. Sen kyllä sitten huomasi kun yritettiin Saanan kanssa ottaa seisomakuvaa, ettei pikkulikka osaa paikallaan seisoa, eikä varsinkaan minkään kummallisten pyttyjen vieressä. Toivottavasti nyt sitten saisinkin niitä kuvia jossain vaiheessa tänne asti :).

Pieni missi nukkuikin sitten koko illan ja seuraavan päivän kun kotiin päästiin. Omistaja on edelleenkin hieman pöllämystynyt.

Laitetaanpa tänne nyt sitten vielä arvostelu. Lie vaikka olisi viimeinen laatuaan.

 

"Oikeat mittasuhteet, riittävä luusto. Oikealinjainen vielä aavistuksen kapea pää. Hyvät silmät ja korvat. Erinomainen ylälinja. Täyteläinen eturinta. Riittävät etukulmaukset, oikeanmallinen rintakehä. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu aavistuksen jäykästi takaa, yhdensuuntaisin askelin."

Tuomarina siis Leni Finne.

Saas nyt nähdä mihin seuraavaksi. Ehkä pieni näytelmäinnostus pääsi puraisemaan.

Niin, otsikko sen jo kertookin. Nyt on taas tullut koirankoulutusinnostus. Se on kestänyt jo useamman päivän, tiedä vaikka olisi pysyvämpääkin laatua.

Tirpan kanssa on edelleenkin työn alla sivulle tulo. Se on ollut työn alla kohta kaksi vuotta, mutta aika laiskasti, joten ei se ihme, ettei se sitä vieläkään kunnolla osaa. Tai ainakaan kokonaan ilman käsiapuja. Luulen, että nyt alkaa kuitenkin pikku hiljaa tapahtua. Jollain tasolla tuo pikkukoira on kyllä yksinkertaisempi kuin Naava tai todennäköisemmin kyse on siitä, etten osaa kouluttaa sitä. Jotkut asiat se oppii todella helposti ja toiset tuntuvat niin vaikeilta. Olen taas alkanut naksuttelemaan sille, että saisin sen hiukkasen oma-aloitteisemmaksi. Toisaalta nautin siitä, että se odottaa rauhassa minulta jotain apuja kun taas Naava olisi siinä ajassa jo tarjonnut miljoonaa asiaa ja huutanut suoraa huutoa. En tiedä, molemmissa on puolensa. Tirppa purkaa turhautumisensa lähinnä siihen, että se käy tuuppimassa kuonollansa kaikkea lähellä olevaa. Toinen sen bravuuri on tassujen käyttö, ehkä tuon koiran sukupuussa on jotain apinaakin, niin paljon se tassujaan kaikkeen toimintaan tunkee.

Toinen työn alla oleva juttu on paikallaan olo, sekä makuulla että istuen. Sitten olen myös aloittanut kaukokäskyjä, istu-maahan-juttua. Ajattelin nyt kokeilla opettaa Nilalle niin, että palkka on alusta alkaen sivulla tai takana, jos se vaikka alusta alkaen oppisi olemaan paikoillaan. Seuraamista olen miettinyt, mutta en oikein tiedä mistä lähtisin liikkeelle ja mihin siitä etenisin.

Naavalle olen huvin vuoksi alkanut opettaa jotain voittajan juttuja; ruutua ja kaukoja. Ne menee kyllä tosi hyvin, mitä nyt kamalan häsläyksen ja älämölön kanssa. Voisikin jotenkin yhdistää noiden kahden parhaat puolet niin minulla olisi täydellinen kisakoira :). Nilan hermot ja Naavan opitut jutut. Hah, ehkä elämä olisi sitten liian helppoa.

Kyllä, niin ihmeelliseltä kuin se tuntuukin, pienen pieni (tai tarkemmin ajateltuna suuren suuri) hobittikoirani täytti viime perjantaina viisi vuotta. Eihän sitä meinaa kukaan uskoa kun en minä itsekään. Tarkemmin ajateltuna se kuitenkin on jo aikuinen vaikka onkin ikuisesti peräkamarintyttö ja äidin vauva.

Syntymäpäiviä juhlittiin mökillä Kypäräjärven rannalla maksalaatikkokakun kera. Kakun päivänsankari joutui jakamaan valitettavasti pikkusiskonsa kanssa. Olisi varmasti onnistunut sen tuhoamisessa yksinkin.

Aurinko taisi just häikäistä kun kuva otettiin.

 

Sunnuntaina piipahdin koiranäyttelyssä Nennaa ja Metkaa seuraamassa ja jotenkin kummallisesti tuli sitten itsellekin mieliteko näyttelyyn. Siinä huumassani ilmoitin sitten Tirpan Rovaniemen ryhmänäyttelyyn, joka on elokuussa. Voi käydä siellä mutkan ja sen jälkeen taas vannoa, etten enää ikinä rahojani moiseen haaskaa, jonka jälkeen menee korkeintaan puoli vuotta ja sitten taas innostun. Tuli jopa sellainen olo, että voisin ilmoittaa Naavankin. Saa nähdä. Nämä minun prinsessani kun eivät varsinaisesti mitään kedon kauneimpia kukkasia ole niin sinänsä ei mitään paineita ole. Tai siis jos minun mielipidettäni kysytään niin totta kai ovat, mutta rotumääritelmä ja tuomarit eivät ole ihan samaa mieltä :).